Ajan jälkeen ikuisuus (2. pelautus)

Tilanteen oli tarkoitus olla puhtaasti hypoteettinen, niin meille väitettiin.

Tai no, minulle ainakin. Niin ainakin uskoin, tai ehkä vain tulkitsin sen niin. Ei kai kukaan usko joutuvansa kohtaamaan maailmanloppua, ei silloinkaan, vaikka olisi koko elämänsä varautunut sellaiseen.

Mutta kun katselin, miten pakokapselin ovi sulkeutui minun ja jälkeenjäävän maailman väliin ja erotti minut heistä, jotka eivät pääsisi mukaan, tiesin, että meitä olisi pitänyt valmistella aivan toisin. Meitä ei olisi pitänyt valmistella omaan tulevaisuuteemme, vaan koko maailman kuolemaan.

Ajan jälkeen ikuisuus on n. 13 hahmon liveroolipeli, joka sijoittuu vuoteen 391 Uutta Aikaa, eli 391 vuotta sen jälkeen, kun ihmiskunta pakeni ilmastonmuutoksen tuhoamalta maapallolta uuteen siirtokuntaansa tähtien keskelle. Ihmiskunta on hiljalleen rakentanut uutta tukikohtaansa Uudeksi Maaksi kutsutulla planeetallaan ja elämä on asettunut vuosisatojen aikana uomiinsa. Fyysinen tila on kuitenkin käynyt vähäiseksi ja paineet laajenemisesta ovat tuntuneet raskaina päättäjien harteilla jo pitkään. Elintilan pitäminen elinkelpoisena ei kuitenkaan ole helppoa saati halpaa, ja järjestelmiä ohjaavaa tekoälyä on kehitetty suurella menestyksellä viimeisten vuosikymmenien aikana.

Peli tapahtuu päivänä, jona siirtokunnan ylläpitoon määritelty tekoäly on päättänyt yhteiskunnan optimointitoimena sammuttaa siirtokunnan elossapitojärjestelmät täysin. Pelin hahmokaarti koostuu planeetalta pakenevista Lähtijöistä, jotka on valittu selviytymään planeetalta maailmanlopun tullessa, sekä mahdollisesti muutamasta muusta onnekkaasta selviytyjästä.

Ajan jälkeen ikuisuus -larpin toinen pelautus pelattiin Irjalan makasiinilla Tampereella 13.12.2025.

Tämä larppi Larpit.fi:ssä

Teemu "StarGiver" Kruteleff
Teemu "StarGiver" Kruteleff